Daisylle ja Ronille syntyi sunnuntai-iltana kuusi trikkipentua. Yksi narttu ja viisi urosta.
Sunnuntai-aamuna kello soi klo 3.45 ja viime hetkiin asti aprikoin lähdenkö Kajaanin näyttelyyn sunnuntaiaamuna; Daisyn lämpö kun oli iltamyöhäsellä lauantaina 37. Muita merkkejä synnytyksestä ei vielä ollut. Kajaanissa Sissel näytteli junioreissa EH:n tuloksella (juk2) ja Sara valioissa hienosti ERI sijoittuen 3. SAn kera. Sijoitusnarttu Iinekselle ERI. Kotimatkalla tulikin sitten hälytys synnytyksen alkamisesta kun matkaa oli jäljellä vielä 2 h. Kotona olin ollut 20 minuuttia kun ensimmäinen pentu syntyi klo 16.20. Viimeinen syntyi klo 20.50. Syntymäpainot 162 - 234 g eli oikein hyvän kokoisia kaikki. Jokainen haki heti nisän itse ja painot aloittivat heti hyvän nousun. Daisy on tuttuun tyyliinsä oikein supermamma - henkilökunta pääsee helpolla kun ei tarvitse kuin huolehtia mamman hyvinvoinnista ja ihailla pentujen kasvua.
Pentueelle on nyt oma kansio kuvasivustollamme:
https://smartteams.kuvat.fi/kuvat/SMARTTEAMS+L-PENTUE/
Tässä ollaan jo 4 vrk ikäisiä. Pienin söi jo masun täyteen ja isommat vielä tankkaa. |
Kajaanin näyttelyssä oli Miina Lukkari kuvaamassa. Tässä kuvat meidän kasvateista.
Smartteams Grand Lady, Iines, pian 2 v. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti