maanantai 17. kesäkuuta 2019

Pentu-uutisia ja titteleitä

Maisan ja Cosmon pojat voivat hyvin. Hienoja poikia, joista on vaikea päättää kuka jää lähemmin seurattavaksi - ovat niin tasaista porukkaa ja jokaisella omat viehättävät piirteensä. Eilen kävi siruttaja ja kuten poikapennut yleensäkin piti näilläkin hieman asiaa protestoida. Hyvin nopeasti  kuitenkin tilanteesta palautuivat.

Smartteams Knack for it, "Tarmo" 5 vk

Smartteams Kung fu Magic, "Tuure" 5 vk

Smartteams Kool and the Gang, "Jussi" 5 vk

Kesäkuun alkupäivinä pyörähdimme koiranäyttelyssä Minskissä. Mukana oli Roni ja Sara sekä Päivänpaisteen kennelistä Viivi emäntänsä kanssa. Reissu tehtiin King Toursin valmismatkana, joka sujui kerrassaan hienosti. Tuliaisina meillä oli neljä titteliä: Ronille Valko-Venäjän muotovalio ja cacibien myötä vahvistusta vaille kansainvälinen muotovalio -arvo, Saralle Valko-Venäjän muotovalio ja Viiville Valko-Venäjän juniorimuotovalio. Lisäksi Ronille Crufts 2020 osallistumisoikeus. Vaikka kaikki ei näitä ulkomailta hankittuja titteleitä arvostakaan niin voin kertoa että helpolla ei nekään tule.

Roni matkusti omassa häkissään, Sara ja Viivi yhdessä.

Näyttelypaikka oli hieno hevosmaneesi, jossa oli miellyttävän viileää.

Väsyneet kehäketut sunnuntaina rotukehän jälkeen.

Kesäkuussa kävimme Saran ja sijoitusnarttumme Ilsan kanssa Rovaniemen näyttelyssä. Sara oli epävirallisesti paras narttu 5 ja Ilsa (Nappi & Daisy-yhdistelmästä bi-merletyttö) puolestaan pennuissa VSP-pentu. Hienosti Ilsa tepasteli vaikka harjoiteltu ei juuri ole. Matkaseurana meillä oli Anne Iineksen kanssa - Iinekselle EH ja hän sijoittui junioriluokassa 2. sijalle. 

Smartteams Izabella, Ilsa, 7 kk


Cindyn kanssa kävimme tässä tiinaysultrassa ja kolme, ehkä neljä, pentua sieltä löytyi. Tasakokoisia ja hyvin näytti muutenkin olevan asiat sillä hetkellä. Hyvin jos menee niin heinäkuun ensimmäisellä viikolla on meillä pentulaatikossa uusia asukkeja.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hyvää uutta vuotta 2024

Blogissa on ollut vaihteeksi hiljaiseloa kun muuten on ollut sitäkin vilkkaampaa. Edellisen päivityksen jälkeen on Neean ja Meten pennut muu...